perjantai, lokakuu 11, 2024

Hainan juttu-4Hainan juttu-1

Kuvaajat museon parkkipaikalla takanaan näyttelylakana, joka varmasti näkyy.
    Tästä se alkaa. Kuvat perillä ja järjestys hahmottuu mukavasti ja rutiinilla. Museossa ei ole tilasta puutetta.

 

 

Pitkään valmisteltu valokuvanäyttely oli nyt valmis ja avajaiset edessä. Kirmo oli hoitanut näyttelyn printit lentorahtina jo aiemmin kaupunkiin, ja ne kehystettiin paikallisessa firmassa. Näyttelytila oli suuri, mutta mukavasti väliseinillä muokattavissa, ja kokonaisuus järjestyi sujuvasti. Kuvat järjestykseen, ohjeet henkilökunnalle korkeuksista ja väleistä, ja homma hoitui.

Saavuimme avajaisiin museolle jo 8.30. Siellä olivat korokkeet ja punaiset nauhat viritettynä, ja odottivat vain leikkaajaansa. Juhlavan tilaisuuden avasi Very Big Boss Zhou Ganqzhan, joka osallistui samaan aikaan puoluekokoukseen Pekingissä.Hän toi myös valtiovallan tervehdyksen ja toivotti kuvaajat tervetulleiksi Hainanille, jolla on hänenkin mielestään paljon tarjottavaa valokuvaajille. Hän lennähti ihan vain meitä varten Haikouhun ja avajaisten jälkeen takaisin Pekingiin.  Puheen piti myös China Construktion Bankin johtaja Huang Guohua, joka avajaisten jälkeen kutsui meidät pankkinsa tiloihin kertomaan valikoidulle porukalle kuvistamme ja ajatuksistamme valokuvaamisesta.

Hainan juttu-6

Punaiselta matolta punaiselle korokkeelle yhdessä näyttelyn järjestäjien ja tukijoiden kanssa. Juhlallinen tilaisuus.

Hainan juttu-5

Avajaisten arvovieraita kuvia katsomassa ja meitä kuuntelemassa. Johtaja Zhou Ganqzhan tuli puoluekokouksesta saakka paikalle.

Kirmo piti puheen valokuvaajien puolesta ja totesi projektin mahdollistaneen luottamuksen, avoimuuden ja uteliaisuuden ilmapiirin.  Hän myös kiitti yhteistyökumppaneita ja hallintoa tästä mahdollisuudesta. Tilaisuudessa luovutimme kuvasalkut museon kokoelmiin, josta kuvaajat saivat hienot todistukset. Näyttely kokonaisuudessaan lahjoitettiin järjestävälle seuralle, joka huolehtii sen jatkosta.

Avajaisissa oli mediaa paikalla ainakin 3 tv-kanavaa, 16 lehtikuvaajaa ja lukemattomia toimittajia, että kyllä siinä tunsi itsensä melkein filmitähdeksi punaisella matolla.

Avajaiset myös kiinnostivat paikallista väestöä, koska paikalla oli runsaasti väkeä, vaikka kellonaika meikäläisittäin olinkin avajaisille hieman outo. Porukka myös keskusteli vilkkaasti kuvista keskenään ja muutamat myös meidän kanssamme. Kielimuuri lienee syynä kommenttien vähyyteen suoraan meille. Pearl kyllä tulkkasi sen kuin ehti, mutta joka paikkaan hänkään ei kerinnyt.

Hainan juttu-7

Yhteistyökumppanina toimineen pankin tiloissa kerroimme kuvien ja kuvaamisen taustoista keskittyneenä kuuntelevalle yleisölle. Lopuksi saimme kunniakirjat, joissa todistettiin meidän olevan seuran asiantuntijajäseniä. Hienoa.

Lehdistötiedote näyttelystä löytyy täältä