perjantai, tammikuu 19, 2018

Neljä suomalaista valokuvaaja: Hannele Fors, Kalervo Ojutkangas, Markku Saiha ja Kirmo Wilén dokumentoivat Kiinan Hainanin saarella maaseudun muutosta. Enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti on saarelta valikoitunut yksi pienehkö kaupunki ja lähiseudulta neljä pientä kylää kuvauskohteiksi. Näistä on sitten valittu toisistaan poikkeavat pienemmät alueet, joissa tapahtuvaa muutosta dokumentoidaan.

Pyrimme käymään Hainanilla 1-3 kertaa vuodessa viettäen muutamia viikkoja kerrallaan. Ensimmäinen käynti tapahtui huhtikuussa 2009. Täällä maaseudulla on vielä nähtävillä perinteistä kiinalaista elämää, työtapoja ja rakennuksia. Muutos on jo tapahtunut isoissa kaupungeissa ja muutoksen merkit on nähtävillä tänään myös maaseudulla. Rakentaminen on hyvin kiivasta ja uusia taloja nousee joka kylään. Vanha rakennustyyli on väistymässä.

Olemme valinneet näistä eri kohteista paikkoja ja ihmisiä joiden luona vierailemme siis toistuvasti, ja valokuvallista ja muuta aineistoa keräämme tulevaa käyttöä varten. Tavoitteena on kerätä aineistoa vuosien ajan.